sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vaikka sää ei aina suosikaan

Tänä kesänä ei ole hellepäiviä ollut vielä nimeksikään, onneksi jotkut lomapäivistäni ovat olleet aurinkoisia ja lämpimiä. Esimerkiksi eilen alkoi päivä nauttien maittavasta aamiaisesta terassilla ja jatkui pihatöiden merkeissä. Oksasilppuri nieli kitaansa kaadettujen omenapuiden oksia huimaa vauhtia ja mökin ikkunapuitteet saivat raikkaan valkoisen ehostuksen. Päivän päätteeksi  oli ihana vain istua terassilla ja nauttia maaseudun rauhasta. Tämä kiireettömyys sekä ympärillä olevat yksinkertaiset asiat ilahduttavat kummasti mieltä - mitä muuta sitä lomalta kaipaakaan :-)









maanantai 6. heinäkuuta 2015

Honeymoon kesäparatiisissa

Heinäkuun ensimmäinen sunnuntai helli mökkiläisiä lämmöllä ja auringon paisteella heti aamuvarhaisesta. Pihapiiriä kehystivät syreenit kauniisti kukkien ja hurmaavasti tuoksuen. Samoin mökin ja saunarakennuksen nurkalla juhannusruusu oli parhaassa kukassa pari viikkoa juhannuksen jälkeen.






































Laventelit nauttivat eteläpihan lämmöstä heti aamusta alkaen.


































































 



Aamulla koirat olivat yön unien jälkeen vielä hieman hitaita käynnistymään päivän touhuihin.

Mutta jo jonkin ajan kuluttua frisbeet ja pallot saivat kyytiä.



Tarkoitukseni oli leikata ainoastaan nurmikko, mutta lopulta päädyin siistimään myös syreenit. Olin tyytyväinen lopputulokseen: pensaat ovat nyt paljon ryhdikkäämpiä ja uusille oksille on tilaa ja valoa kasvaa suuremmiksi. Minun touhutessa pihahommissa oli tuore aviomieheni maalannut terassin kaiteet valkeaksi. Ensi kesänä on sitten terassin lattian vuoro saada uusi väri.

Parin viime viikon aikana olen totutellut rouvana oloon ja en olisi voinut ajatella parempaa paikkaa honeymoonin viettoon kuin tämä pieni suloinen mökki pihapiireineen.